- 20.3.2020 15.44Maalaisjärkeä etätöihin!Lue lisää »
Puheenjohtajan terveisetSunnuntai 17.2.2013 - Tuomo Suihkonen Hyvät Kopyn jäsenet ja muutkin keravalaisesta kasvatuksesta ja opetuksesta kiinnostuneet, kulunut vuosi 2012 oli sikäli tärkeä, että maassamme järjestettiin kunnallisvaalit viime syksynä, ja nyt valtuustossa puhaltavat osittain uudet tuulet, ja kasvatus- ja opetuslautakunnassakin istuu vanhojen tuttujen kasvojen lisäksi uusia aktiivisia ihmisiä. Toivotamme heidät kaikki lämpimästi tervetulleeksi tekemään yhteistyötä Keravan kasvatuksen ja opetuksen kehittämiseksi. Viime vuonna teimme hallituksen ja luottamusmiesten kanssa hyvää yhteistyötä muun muassa kaupunginjohtajan, kaupunginvaltuuston puheenjohtajan, kasvatus- ja opetusviraston ja kasvatus- ja opetuslautakunnan kanssa. Lisäksi Kopyn hallitus teki ansiokasta työtä viime syksynä järjestämällä syyskokouksen jälkeen samana päivänä 17.10. klo 18 kunnallisvaalipaneelin, johon osallistuivat lähes kaikkien puolueryhmien valitsemat ehdokkaat. Tilaisuuden juonsivat kaksi Keravan lukion oppilasta, ja kaksi lukiolaista piti huolen, että vaalipanelistit eivät ylittäneet minuutin puheaikaa. Kokouksen teemaksi oli valittu koulut ja päiväkodit kuntoon, ja etenkin Keravan kaupungin suuret ryhmäkoot olivat hyvin esillä illan keskusteluissa ja puheenvuoroissa. Toivottavasti Kurkelan yhtenäiskoulun rakentaminen toteutuu suunnitellulla aikataululla, jotta oppilaita voitaisiin tilojen puolesta laittaa pienempiin ryhmiin. Myös päiväkodeissa on tarvetta ryhmäkokojen pienentämiselle, sama pätee kouluihin eri asteilla alakoulusta aina Keravan lukioon asti. Saimme asiaamme nostettua esille Keski-Uusimaa-lehden kautta, joka teki kuluneen vuoden aikana juttuja vaalipaneelin lisäksi muistakin tärkeistä kasvatukseen ja opetukseen liittyvistä asioista, kuten viimeksi viime viikolla liittyen opetusministeri Gustafssonin tekemään aloitteeseen koskien opettajien luokkahuoneissa ja kouluilla tapahtuvia kurinpitotilanteita, ja niihin liittyen opettajien keinojen ja toimivallan lisäämistä esim. reppuja tarkistettaessa. Kuten 7. helmikuuta julkaistussa Keski-Uusimaan artikkelissa ja sen haastattelussa totesin, opettajilla on iso haaste saada opetus sujumaan varsinkin suurissa ryhmissä. Lisäksi kannatan maalaisjärjen käyttöä kurinpitotoimia mietittäessä, esim. oppilaan sotkiessa paikkoja hän voisi ne hyvin siivota tai tehdä kirjallisia tehtäviä jälki-istunnossa tarpeen mukaan. Kurinpitomenettelytilanteet ovat oppilaidenkin mukaan yksilöllisiä, eikä yhtä oikeaa menettelytapaa varmastikaan ole. Keski-Uusimaan lisäksi Opettaja-lehti julkaisi 2011 vuoden lopulla parin aukeaman jutun Keravan koulujen suuriin ryhmäkokoihin liittyen, eikä suotta, sillä Keravallahan on Opetushallituksen 2010 tekemän selvityksen mukaan valtakunnan suurimmat luokkakoot: vuonna 2010 keskimäärin 24 oppilasta vuosiluokilla 1-9 muun maan kuntien keskiarvojen ollessa 18,5:n paikkeilla opetusryhmää kohti. Tähän asiaan toivon tulevan valtuuston ja lautakunnan tarttuvan mitä pikimmin, jotta opetusryhmät saataisiin järkeviksi, maksimissaan noin 20 oppilaan ryhmiksi kouluissa, ja etenkin alkuopetusluokilla mahdollisuuksien mukaan pienemmiksikin. Lisäksi päiväkodeissa on olemassa selvää tarvetta ryhmien pienentämiselle. Toivotan onnea kaikille uusille, vastavalituille Keravan kaupunginhallituksen jäsenille, kunnanvaltuutetuille, kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsenille, ja samalla toivotan teidät kaikki mukaan tekemään yhdessä työtä keravalaisen kasvatuksen ja opetuksen hyväksi. Kasvatus ja opetus on kivijalka ja perusta lastemme ja nuortemme tulevaisuudelle, ja siksi meidän kaikkien kannattaa yhdessä tehdä kovasti työtä sen parantamiseksi. Olen iloinen uudesta vastavalitusta hallituksesta ja sen uusista jäsenistä, ja toivotan kaikille jäsenillemme voimia vaativaan kasvatus- ja opetustyöhön. Terveisin Tuomo Suihkonen, Oaj:n Keravan opetusalan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja, luokanopettaja |
|
Hyvä blogi. Puhut asiaa, Tuomo!